Voitto meni, mutta tavara palkinnot jäivät. Tädit eivät antaneet tämän kuitenkaan vaivat, vaan suuntasivat kulkunsa kohti raviradan baaria. Oli voitto maljojen aika! Pari tuntia kului juopotellessa, "voittoa" juhliessa ja hävyttömyyksiä baarimikolle huudellessa, lopulta kuitenkin koitti aika, jolloin tädit saatettiin baarista ulos. Siish mitä helsvetiiä, etkösh shie tiiä kuka myö oon, täti kinusi itseään kokoon baarin lattialta, kun leideille kieltäydyttiin tarjoilemasta alkkomahoolia enään yhtään enempää. Kuulesh, täshä on etläisen pallonpuoliskon paras koulutush-katsastaja, niin ettäs pojan kloppi tiedät, täti uhosi. Marja räkätti kippurassa pöydän päällä, vai että koulutus-katsastaja...mitäsh se täti oikeen katsastelee sieltä lattialta käsin?

Uloshan sieltä jouduttiin. Tädit eivät tästä ottaneet kuitenkaan turhaa stressiä, sillä miehen juotto viinat olivat visusti tallessa autossa. Elämä tuntuo taas paljon helpommalta kossu pullon jälkeen. Ei haitannut vaikka sika oli kadonnut, voitto mitätöity, mies hukattu ja konit kotona ruokkimatta... Voi peijoona, Marja huudahti! Kotiinhan sitä piti lähteä, konit olivat ruokkimatta. Siinähän meinasi itku tulla, kuka sitä autoa ajaisi, kun tädeistä oli parissa tunnissa tullut puli mummoja? Ei auttanut kuin soittaa poliisille ja anoa väliaikaista humalassa ajolupaa. Shiis, jos myö vaan tämän ainoan kerran *hik* ajettaisi pari sataa kilooma meteeriä etelään, Marja skarppasi puhelimeen. Lupaa ei myönnetty, kehoitettiin jättämään koppi ja auto Kouvolaan ja ajamaan taksilla kotiin. Siish mitä helsvetiiä, etkösh shie tiiä kuka myö oon...täti kaappasi puhelimen ja aloitti tarinansa poliisi sedälle aivan alusta.

Tuomarit tulivat jututtamaan tätejä radan reunalle ja hevoset tulivat vuorostaan radalle lämmittelemään. Niin, katsokaas... Tässä nyt on nämä juridiset pykälät, joiden nojalla meidän pitänee kyllä hylätä teidän...öh...poninne tai paremminkin sikanne juoksu, tuomari setä sopersi. Voi pyhä jysäri, täti huudahti! Kerrankin kun voitto sattui tavalliselle tallaajalle, pitkän ajan jälkeen, niin heti oltiin juoksua hylkäämässä. Minkäs se sika sille voi, ettei poniksi syntynyt, Marja tätikin suivaantui. Vaikka se olisikin poni ollut, niin laukkaahan tuo tuli koko matkan, setä yritti puolustella. Eihän tuota menopeliä oltu taidettu edes rekisteriin merkata, setä jatkoi kysyvästi. Mitäh, oletkos sinä joku SIKA-RASISTI, täti suuttui! Niin, tälläisiä nämä on, nämä nimi miehet, heti kun toisella on vähänkin hienompi tai erilaisempi rahalinko, niin heti ollaan katteellisia, täti jatkoi. Niin ne kuule ht.netissäkin aina toitottaa, että miten kateellisia ihmiset ovat. Kuule kannattaisi käppänänkin käydä tutustumassa sielä, niin tietäisi mitä on myötätunto, täti vaahtosi. Viekää karjulta voitto, mutta meiltä ette tavaroita vie, kirosi Matja ja lähti pinkomaan tuhatta ja sataa varikko alueelle voitto-loimi kainalossaan. Täti jäi hämillään katsomaan Marjan perään, jonka takamus keikkui jo valjastuskatoksen kulmilla kuin riippuliha teurastamossa. Ei siinä tädinkään auttanut kuin ottaa jalat alle, kunniakirjaa tukevasti rintaansa vasten puristaen. Valjastuskatoksille päästyään täti kääntyi vielä ympäri ja huudahti radan suuntaan S-I-K-A-R-A-S-I-S-T-I!! Hmph...

Terv. arvoisa ravitäti ratsuttaja

Ponilähdön esittelyyn 2minuuttia, kaikui kova-äänisistä ympäri rata-aluetta. Hra Pihvi pinkoi jo hyvää vauhtia mäkeä ylös ja kurvasi suoraan radalle. Kato prkl, täti hihkaisi innoissaan, selvästi on possussa juoksijan ainesta! Karju nelisti kilpailusuunnan mukaisesti ja siististi sisärataa juosten.

Yksi..... kaksi.... AJA! Kuului lähettäjän nauhoitetut sanat kaiuttimista ja ponit lähtevät ravaamaan suinkin niin lujaa kuin jaloistaan pääsevät. Ja Persdes Paron ottaa keulapaikan, sitä seuraa Liinun Lemmikki takanaan Silver Juice. Kolmannessa parissa ulkona tulee Kakao Chipdale. Leo-Latushka hylätty pitkä laukka, selostaja sanelee huomaamatta takaa kovasti kirivää Hra Pihviä. Tädit hihkuvat huvittuneina, pitää kanssa sisarille aina välissä muistaa kehaista, että sika on heidän omistuksessaan. Silver Juice on jäänyt pahasti pussiin, eikä Kohato Camatokaan saa kiri tilaa, Persdes Paron jatkaa keulassa vahvan oloisena. Neljännessä parissa sisällä juoksee...SIKA?! Hei mitä helv...mitä tuo tuolla tekee!! Selostajakin hiljenee hetkeksi, valitettavasti ponitkin ovat äkänneet pienen ja ruman sian pojan, joka kauhoo menemään uskomatonta vauhtia. Yksi toisensa jälkeen ne sinkoavat radalta villeinä laukaten, seuraa kaaos. Takakaarteen alkaessa on vain yksi poni pysynyt ravilla ja sen kuski on ilmeisesti päättänyt voittaa lähdön. Rinta rinnan saapuvat sika ja Perdes Paron maalisuoralle. Taistelu on tiukka, mutta Hra. Pihvi saapuu maaliin voittajana - kärsän mitalla.

Tätien riemua ei voi sanoin mitata, he hyppivät onnessaan, halaavat toisiaan, halaavat ventovieraita ihmisiä. Karju jatkaa juoksuaan poistuen radalta aidan ali ja kadoten Kouvolan keskustan suuntaan. Kilpaa tädit kirmaavat, pienten varsojen lailla, kohti loimittajaa ja kunniakirjaa piteleviä tyttöjä. Ei voi Ravi-Nuoret muuta kuin tuijottaa montut auki naisia, joista toinen kaappaa loimen syliinsa ja toinen nappaa pikku tytöltä kunniakirjan kätösistä. Rata on hiljentynyt, joukko ihmisiä on kerääntynyt maalisuoralle sekä talli kaarteeseen. Ainoastaan tädin riemunkiljaisut kajahtavat ilmaan. Marja juoksee pitäen voittoloimea viittanaan ja itkee ilosta. Viimeinkin täti ymmärtää, mitä Stiina Ikonen tarkoitti kirjoittaessaan Suomen Hevosenomistajat lehteen harmittelevansa, ettei omista penistä. Sillä olisi tosiaankin mukavaa viihdyttää tuhat päistä yleisöä, vatkaamalla housut kintuissa lantiota ja leikkiessään helikopteria. Täti pysähtyy ihmis joukon eteen ja alkaa vaatimaan itsellen mikrofonia, saisi kansa kuulla vihdoinkin todellisten voittajien puheen.

Tuomari tornissa kuhisee. Eihän sika voi raveja voittaa, eihän se ole poni, eikä se edes ravannut, eihän sitä ole herran tähden edes rekisteröity Hippokseen! Herrat tuumailevat tilannetta ja päättävät mennä jututtamaan näitä tärähtäneen oloisia täti henkilöitä.

Antakaa kansalle mitä kansa haluaa, täti huutaa, antakaa tänne nyt se prkl:een mikrofooni! Pyhä taivas, täti miettii ja alkaa kaivamaan puhelintaan taskustaan. Eikai tässä auta, kuin soittaa tuomaritorniin ja kysäistä, että missä mahtaa se fooni viipyä. Kaikki matalaksi, sillä on ASE, joku huutaa ja kansa lakoaa tädin jalkojen juureen. Tästähän täti riemastuu, no niin prkl onki, joten tänne se mikrofooni niinkuin ois jo! Eräs radan henkilökunnasta kiikuttaa tädille hänen haluamansa  foonin ja suostuu vaihtamaan sen naisen "aseeseen". Täti heittää tulijalle vanhan Nokialaisensa ja tulija luovuttaa naiselle mikrofoonin. Ei hätää, se olikin vain puhelin, huudahtaa mies pitäen nokian 3210 ylhäällä kaikkien nähtävillä. Kriisi on ohi ja ihmiset nousevat helpottuneina ylös.

Täti on harjoitellut puheita jo pitkään. On Nobelin palkinto puhe, samoin Grammyn, MTV musik awardsin ja onpa Jussi palkintoakin varten tultu treenattua. Samoin kuin Yk:n-rauhanturvaajaksi-valitsemis-puhe sekä presidentin vaalien voittopuhe. Joka lähtöön löytyy. Täti päättää pitää kaikki puheet nyt samalla kertaa, eipä kulu aikaa sitten niin paljon, kun oikeasti voittaa kaikki tittelit ja pystit. 

"Arvon Suomen kansalaiset! Oltuani musiikin ammattilaisena nyt 2-vuosikymmentä, olen todella otettu tästä Nobel palkinnosta, jonka  Mikael Jaksoni on minulle nyt ojentanut. Tehtävä oli suhteellisen helppo kaltaiselleni näyttelijä lahjakkuudelle, joka on palvellut isänmaataan jo toisesta maailman sodasta alkaen. Fysiikan nerona voin kuitenkin todeta, että kaikista ylpein olen elokuvaaja-ohjaajan-roolistani ydin kokeissa. Haluan kiittää vanhempiani, fanejani, alamaisiani sekä kaikkia äänestäjiä. Olisin pystynyt tähän ilman teitäkin!".

Kova oli selvitys radan portilla, kun Korven tallihenkilö kunta saapui paikalle. Soiteltiin ympäriinsä ja päiviteltiin, kuka kumma oli hevoset pois jättänyt. Järjestyksenvalvoja muisti tätien tuoman Sir Hawaiji Staarin. Kyllä se hevonen on ihan tuolla auton kyydissä, miksi kummassa me monella kulkupelillä koneja kuskastaisi, totesi mukana oleva hevosen hoitja. Kuinkas sattuikaan tädin avokki kävelemään portin ohi ja kuuli meneillään olevan keskustelun, hänelle ei jäänyt yhtään epäselväksi kuka kumma mahtoi olla kyseessä. Ukko lähti hädissään etsimään tätiä, ennenkuin tämä ehtisi isomman sopan saada aikaan.

Mitä ihmettä siun päässäs liikkuu hyvä nainen, ukko räyhäsi nähdessään tädin Korvelle varatulla valjastuskatoksella. Et sitten yhtään pienempänä nimimiehenä voinut esiintyä? Hmph, mitä se moukka tädille vaahtosi?! Itsehän sää lätkit läksimähän, täti tokaisi, myö tultiin vaan raivaamaan sinut kotio. Hullu sie oot, siks myö lährin, ukko myönsi hieman hämillään. Ai, että oikein hullu, Marja huudahti! Hyvä mies, et sää teidä vielä mittää, Marja nauroi. Samassa alkoi jumalaton meteli kuulumaan kopin takaosasta, kun Karju heräsi uniltaan. Mitä helevattua teillä on oikein kyyissä, ukko ihmetteli säikähtänyt ilme kasvoillaan. Hän käveli kopin sivuoven luokse ja ennenkuin täti ehti kieltämmän miestä avaamasta ovea, tarttui jo tämän oven kahvaan rykäisten uksen auki. Nano-sekunnissa oli Karju ulkona ja viiletti pillastuneen tallialueelta radalle päin. Mitä helv...siis työ oot ensin kidnapannut karjun, sitten tullut ryöstämään miut vastoin tahtoa kottiin ja vielä kermana kakun päällä, ilmoittanu lähes kaikki Korven hevoset kippeiksi... Ja miksihän se täti luulee, että minä karkuhun läksin, ukko huusi naama punaisena. Vaan eihän täti enään kuunnellut, hippulat vinkuen molemmat leidit viilettivät radan suuntaan karjun kannoilla.

Ja sanoista siirryttiin tekoihin. Hiivittiin huomaamattomasti portin ohi, puiden siimekseen. Täti tarttui rautaiseen verkkoaitaan ja alkoi kiivetä, Maja tuuppi tätiin vauhtia perä puolesta. Humps kuului, kun täti tömähti selälleen hiekka maalle. Voi prkl:een prkl:e, jos me oltaisiin jenkkilässä, niin tästäkin voisi vaatie korvauksia, täti huomautti puistellen maa-ainesta vaatteistaan. No ala mennä nyt äläkä manaile, Marja yllytti. Niin lähti täti pinkomaan kohti tallikahviota ja palasi kohta mukanaan 2€:n arvoinen ravien käsiohjelma. Ähinää ja puhinaa kuului kun täti vaivoin sai itsensä aidan yli ja kaksikko suuntasi kulkunsa takaisin autolle.

No, kukas sää tahrot olla, Marja kysyi tätiltä. Oli vaihdettu kuskia, näin toivottiin hämäävän porttia valvovaa järjestysmiestä. Täti tuumaili, selaili hetken käsiohjelmaa ja kaivoi sitten kännykän taskustaan.

Hyvää iltaa, täällä on...Korven hovi-kahvinkeittäjä Irmeli Koilisto. Ha haa, mikä tuuri! Siellä on joku harjoittelija, täti kuiskasi äkkiä Marjalle pitäen puhelintaa rinnusta vasten. Kuule kun nyt on sattunut niin ikävästi, että kaikki hevoset kippeenä, että pitänee ne pois jättää. Juu-u on tää ihan totta, niin siis kaikki paitsi yksi. Eli Viidennen lähdön Sir Hawaji Star on kyllä kilvassa mukana. Joo onhan tää vähän tämmöstä. Eeeei sitä Korven isäntää kannata tälläsellä asialla vaivata...kyllä tää ihan totta on. Juu, kiitos heiro.

Auto startattiin ja ajettiin uudestaan portille. Hyvvee iltoo, Marja sanoi jäsjestysmiehelle. Viides lähtö ja numero kahdeksan, Sir Hawaji star. Mies katsoi hetken naisia ja uteli sitten missäs mahtoi olla Korven muut konit? Seitsemän niitä pitäisi täällä tänään juosta, eikä tädeillä toivottavasti ollut kuin kaksi kopissa. Kato ku tää oli sellanen kriisi, kun hajos pesukone, kukat piti kastella ja kaupassakin käydä, ni ei tää hevonen sit mahtunu ennää kyytiin. Marjan selitys meni mieheltä täysin ohi, vastahakoisesti tämä kuitenkin päästi leidit ajamaan katokselle.  Täti oli kuolla ylpeydestä. Ei ihme, että hän oli maan kuulu onkelma hevosten kouluttaja, kun osasin tälläisiäkin kriisejä ratkoa.

Täti ajoi ja Marja torkkui. Karju oli kilometrien kuluessa nimetty Hra Pihviksi. Pihviksi se mokoma joutaakin ellei tuo ääntely lopu, tuumaili täti hermojen kiristyessä. Eläin piti sellaista ääntä kuin sikaa olisi tapettu, tädin haave-kuvissa teurastus alkoikin olemaan järkeenkäypä vaihtoehto. Kuinka kummassa tuo otus voi pitää noin kovaa ääntä, että se kuuluu kopista tänne autoon asti, vaikka myö ajetaan moottoritiellä, Marja huokaisi.

Kouvola raviradan portti lähestyi, sikakin oli hiljentynyt. Olivat tädit pyytäneet sille huoltoasemalta kuivia leivän kannikoita. Niillä oli otus saatu hiljaiseksi. Hyvvee päivvee, täti hymyili maireasti tallialueen järjestysmiehelle. Pitäs päästä ukkoo hakemaan, että mihinkäs myö voidaan ajaa? Järjestysmies katsoi tulijoita pitkään, alas veivatusta auton ikkunasta ja osoitti parkkipaikkaa, joka sijaitsi tallialueen ulkopuolella. Vierailijat voisivat parkkeerata autonsa sinne ja maksaa itsensä sisään niinkuin normaalit ihmiset. Ei auttanut tätien muuta kuin parkkeerata yhdistelmänsä parkkiruutuun ja miettiä miten sisälle päästäisiin.

Myöhän ei mitään sisäänpääsy maksuja makseta, tuumasivat tädit yhdessä suin. Oltiin sitä ennenkin livahdettu salaa raveihin. Onkelmana oli vain, että miten auton ja kopin saisi mukaan...ne kun oli periaatteesta mukaan tultava. Eihän täti mihinkään tavisten parkkipaikalle kulkuneuvoaan jättäisi. Tälläinen etelä-suomen suuruus! Kyllä se oli niin, että V.I.P ihmisen piti saada Very importantti palvelu. Eivät tietäneet minkä kassamagneetin olivat ulos jättäneet. Maksakaa sisäänpääsy maksu, pyh pah, niidenhän pitäisi maksaa tädille, kun tämä viitsi edes näyttäytyä niinkin syrjäisellä seudulla kuin Kouvola. Niinhän ne siellä jenkkilässä maksoivat sille Parisin Hiltonillekin, kun viitsi käydä vilauttelemassa jossain klubetissa. Hmph! Ehei, Marja mummo, nyt tehdään kuuleppa näin...

Peräkylän villisika farmin isäntä oli tunnettu naisten mies, nuori ja komea. Naiset ei vain kovin tahtoneet miehen luona pidemmän päälle pysyä. Tiedä sitten, johtuiko sioista vai eikö ukko muuten vaan halunnut sitoutua. Vaan ei ollut täti tullut tänne miestä iskemään, typerä avokki kun oli karkuun lähtenyt! Kärsihän tästä jo tädin ratsuttajan hommatkin, kun sai ukkoa lähteä hakemaan pitkin Suomen maata.

Suunnitelma oli simppeli. Marja-mummo menisi vanhalle isännälle lirkuttelemaan ja sillä aikaa täti lainaisi aitauksesta karjun. Koppi pysäytettäisiin pellon reunaan ja kun Marja näkisi tädin huitelevan pihamaan poikki karju mukanaan, häipyisi hän vähin äänin ja jättäisi ukon retaleen nuolemaan näppejään.

Marja oli asiasta toista mieltä. Hän hän ei pojan viikarille menisi keikistelemään. Täti saisi itse mennä, olihan tämä tädin miehen haku reissu. Tehköön siis likaisen työn itse. Eikä täti edes erottaisi karjua lampaasta, sen verran Marja mummo eläimistä tiesi, että toisi ainakin oikean yksilön.

Niin sitten tehtiin. Täti lähti pihamaalle jututtamaan kollin roikaletta. Käsi päivää sanottiin ja niitä näitä puheltiin. Ei tuntunut isäntä tietämään edes kuka täti oli?! Siihenhän piti muutos tulla, joten täti kertoi vuolaasti kuinka oli ensin ollut ammattivalmentaja ja oli nyt ryhtynyt ratsuttajaksi. Seuraavaksi oli täti ajatellut eläinlääkärin uraa tai kengittäjän. Sinne kun tuppasi hevos-ihmisen kaikki rahat aina hupenevan. Ja olihan nekin sen verran vaativia ammatteja, ettei sinne ihan kuka tahansa tavallinen tallaaja kävisikään. Ukkopa kuunteli ja tunsi olonsa hieman vaivaantuneeksi. Kuka kumma oli tämä tärähtänyt ventovieras täti, joka hänen pihamaallaan selitti ummet ja lammet. Kiva oli tutustua ja rupatella, mutta kyllä miun pitää nyt joutaa noita karjuja ruokkimaan, ukko sanoi ja heitti lippalakin takaisin päähän. Voihan peijoona, mitäs minä nyt keksin, tuumasi täti ja huomasi isännän olan yli Marjan saaneet yhden karjun lassottua. Vaan oli mummolla portille vielä matkaa.

Prkl kanttura ala tulla, mummo sähisi karjulle hampaidensa välistä. Karju löntysteli hitaasti narun päässä mummon vetäessä sitä kohti portin pieltä. Mummo avasi portin valmiiksi, otti narun pään käteensä ja vetäisi tunteella karjua persiille. Sittehän lähti! Karju nelistäen edellä ja mummo maha maata vasten perässä laahaten.

Voi peijoona, tuumasi täti. Nyt piti isäntää vähän viivytellä, muttenhan tuo äkkäisi kaiken. Eipä auttanut tädin muuta kuin kääntyä ympäri, vetää housut alas ja pyllistää. Ukko jäi monttu auki tuijottamaan tätiä, joka pisteli juoksujalkaa housut kintuissa kohti pellon reunaa. Hah, veipä täti urhon huomion vähäksi aikaa! Mummokin oli saanut karjun pysähtymään ja yritti paraikaa vetää kantturaa koppiin sisälle. Mummo veti ja täti työnsi karjua kankusta. Tästähän ei kanttura tykännyt yhtään vaan mielenosoituksellisesti monotti tätiä silmä kulmaan. Oi voi, pääsi tädin suusta. Sen verran korkeat oli aariat, että karjukin säikähti ja hyppäsi lastaus sillan yli koppiin sisälle. Lastaus silta ylös, kiinni ja auto kohti Kouvolaa. Täti vielä vilkutti sikalan isännälle hyvästiksi auton ikkunasta. Akat! Auto seis ja karju tänne, ukko huusi. Elä itke iso mies, karjui mummo avonaisesta ikkunasta tädin kaasuttaessa pois pihamaalta.

Eipä auttanut tädin muuta kuin alkaa kokoamaan miehen haussa tarvittavia apujoukkoja. Marja-mummo ilmoittautui muitta mutkitta mukahan, kun kuuli minkä tempun oli avokki tehnyt. Eikä aikaakaan, kun mummon Helekama pihaan kaarsi. Yhdessä sitten mietittiin, mikä olisi sopiva määrä Koskenkorvaa? Paljonko ne pienet siat juopi? Kolme pulloa saisi riittää, kaksi juotettaisi ja kolmannella tyrmättäisi, jos ei viinakset olisi siinä vaiheessa vielä tehonneet.

Vaan mistä kummasta tädit karjun löytäisi. Ainut mies joka tädille mieleen tuli oli naapurin Oskari. Valitettavasti mies oli joutunut pyörätuoliin jo nelisen vuotta sitten, joten kovin pelottava ukko ei ollut. Plussana tietysti mainittakoon, että Oskarin olisi voinut mukisematta vain rullata autoon...sen kummemmin kyselemättä halusiko mies reissun päälle vai ei. Karju oli kuitenkin löydettävä, niin oli Vonkulan Sinkkulat ohjeeksi antaneet. Ei siinä auttanut muuta kuin laittää koppi auton perään ja suunnata kohti Pajuniemen lihajalostamoa.

No hyvvee päivee, kuule kun pitäisi karjua lainata, ilmoitti täti Pajuniemen ison pomon sihteerikölle. Kun pääsi tuo mies karkuun ja pitäsi se kaho kotio saada, kossu pullot meillä jo on ja Marja-mummonkin myö löysin, mutta se karju nyt tästä puuttuu. Ei tuolla niin väliä, että onko se jo lihoina. Kun ei nuo sinkkulan Vonkulaiset maininneetkaan, että sen elossa pitäs olla. Karjusta oli vaan puhetta. Nii, että jos me huomenna se takasin tuotas?

Sihteerikkö tuijotti tulijoita hetken ja pyysi turvamiehet paikalle. Ystävällisesti heidät kannettiin takaisin parkkipaikalle. Prkl, nyt jäi karju saamati...mites myö sun ukkos nyt meinataan kotiin saada, mummo mietiskeli. Täti tuumaili hetken ja saikin ovelan ajatuksen. Jos ei karju tule heitin luo, pitänee tätien lähteä karjun luokse. Ei siis kuin tuumasta toimeen ja auto kohti Peräkylän villisika farmia.