Chapter 1

 

Olipas täti eksynyt jo useamman päivän ajan ht.netin ratsu topickeihin lueskelemaan ja tuijottelemaan juu-tubesta kouluratsastus videoita. Tästä innostuneena piti tietysti vanha ravurin raato saada menemään piffit ja paffit yhtä hyvin kuin sen naapurimaassa asuvan eukon Matatoori. Eihän se olisi temppu eikä mikään tädin kaltaiselle rautaiselle ammattilaiselle. Oltiinhan tässä vuosien varrella aisotettu varsa jos toinenkin (ehkä kaksi, kolmas karkasi eikä tullut enään kotiin...), eihän ne ratsu hommat sen kummoisempia voineet olla!

Ensiksi piti tietenkin katsastaa tarvittava varustus. Satula löytyikin varustehuoneen perältä. Oli täti sen ostanut aikanaan ruunalleen, mutta oli ollut ratsastuksen opettaja silloin sitä mieltä, ettei ollut tädistä ratsastajaksi. Ammattitaidoton tytön tyllerö mietti täti ja pisteli kolmannen kerroksen nahkarasvaa satulan istuimeen. Ja hieno se satula olikin! Oli oikein Horse Seiverin yleissatula (ne jotka omistaa Styybbenin-hyppy-penkin ilmastoinnilla ja automaattivaihteilla, kera aluvanteiden, sanoisi tädin satulaa Horse Slayeriksi...).

Suitsia ei tähän hätään keksitty, mutta ravurin päävehkeet saivat kelvata. Eihän täti varusteilla ratsuttanut, vaan ammattitaidolla. Ohjiksi kelpasi kaksi riimun narua, jotka täti solmi päistä yhteen. Vanhat ratsuhousut kaivoi kaapista ja sovitti jalkaan. Harmikseen täti joutui toteamaan housujen kutistuneen vuosien varrella, verkkareissa oli siis reissuun lähdettävä. Kypäräähän ei tarvittu - olihan täti internetistä lukenut, etteivät ammattilaiset käyttäneet sileällä ratsuttaessaan päähinettä.

Ja niin tuumi ruuna-ressu tarhan portilta, ettei tästä taida hyvä seuraa, kun emäntä tuolla laille viheltelee. Koni antoi kiinni kuitenkin, nöyrä ja hieno hevonen kun oli. Täti laittoi ruunan kuntoon ja punnersi satulaan. Valitettavasti maan vetovoima ei ollut tädille tänään suotuisa, joten ylös asti ei päästy. Punttaaja tähän hätään tarvittiin, tuumi ravurin raato ja huokaisi syvään.

Eikä aikaakaan kun täti avokkia alkoi huutelemaan. Kohta jo tultiinkin juoksu jalkaan kyselemään, että mitäs se arvon leiti oikein aikoi. Tätihän vuolaasti selvitti miehelleen aikovansa Kyyraksi Kyyran paikalle. Ukko siinä puisteli päätään ja kysyi sitten, että kukas ne konit meinaa ukon kanssa ajaa, jos täti ratsuihin siirtyy? Tallissa kun oli keno-kauloja iso liuta ajamati ja putte-possujenkin pitäisi lenkille päästä. Ravitkin olisi illalla kolmella konille, että josko se täti voisi järkiinsä tulla ja lopettaa tuon hömpöttelyn. Olisi tässä muutenkin jo tarpeeksi hommaa, ilma tätin inspiraatioita rikastumisesta.

Puh Pah, puhisi täti. Kyllä se ukko kuule on sellanen juttu, että täti tekee taidoillaan meistä vielä rikkaita! Oli tätillä sellaisia taitoja, että jo niistä Änkytkin vihireiksi muuttuisi katteudesta. Tämä tyttö ei ennää ravureita laittelisi kuin harrastuksena, oli sen verran tuota ulkonäköäkin, että voisi vaikka ratsu-malliksi ryhtyä! Ratsuissa se raha liikkui, oli täti itse nähnyt kun oli ratsutyttöjen hevoset ja vaatteet aina viimesen päälle, ei siellä kuule penniä venytetty. Ukko tuumaili alta kulmain ja totesi, että eiköhän se ole niin, että ne harrastaa kellä rahaa löytyy... Piu pau, täti tuhisi. Nyt ukko selkään punttaus mars - tai herra on hyvä ja lähtee keskenään konien kera Kouvolan iltaraveihin ottamaan hll, kolme ykköstä sekä yhden kakkosen (eli hylätty liiat laukat, sija 11 ja sija 12).

Ja ukkohan punttasi ja kuinka ollakaan täti satulaan pääsi, hymyillen kun hangon keksi. Avokki jäi pihatielle tuijottamaan ruunan leveää perää ja tädin takaraivoa. Tuumaili siinä mielessään, ettei se ex-vaimo niin hullu ollutkaan verrattuna nykyiseen, pakkasi kamat, konit ja häipyi.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />