Chapter 6

Eipä auttanut tädin muuta kuin alkaa kokoamaan miehen haussa tarvittavia apujoukkoja. Marja-mummo ilmoittautui muitta mutkitta mukahan, kun kuuli minkä tempun oli avokki tehnyt. Eikä aikaakaan, kun mummon Helekama pihaan kaarsi. Yhdessä sitten mietittiin, mikä olisi sopiva määrä Koskenkorvaa? Paljonko ne pienet siat juopi? Kolme pulloa saisi riittää, kaksi juotettaisi ja kolmannella tyrmättäisi, jos ei viinakset olisi siinä vaiheessa vielä tehonneet.

Vaan mistä kummasta tädit karjun löytäisi. Ainut mies joka tädille mieleen tuli oli naapurin Oskari. Valitettavasti mies oli joutunut pyörätuoliin jo nelisen vuotta sitten, joten kovin pelottava ukko ei ollut. Plussana tietysti mainittakoon, että Oskarin olisi voinut mukisematta vain rullata autoon...sen kummemmin kyselemättä halusiko mies reissun päälle vai ei. Karju oli kuitenkin löydettävä, niin oli Vonkulan Sinkkulat ohjeeksi antaneet. Ei siinä auttanut muuta kuin laittää koppi auton perään ja suunnata kohti Pajuniemen lihajalostamoa.

No hyvvee päivee, kuule kun pitäisi karjua lainata, ilmoitti täti Pajuniemen ison pomon sihteerikölle. Kun pääsi tuo mies karkuun ja pitäsi se kaho kotio saada, kossu pullot meillä jo on ja Marja-mummonkin myö löysin, mutta se karju nyt tästä puuttuu. Ei tuolla niin väliä, että onko se jo lihoina. Kun ei nuo sinkkulan Vonkulaiset maininneetkaan, että sen elossa pitäs olla. Karjusta oli vaan puhetta. Nii, että jos me huomenna se takasin tuotas?

Sihteerikkö tuijotti tulijoita hetken ja pyysi turvamiehet paikalle. Ystävällisesti heidät kannettiin takaisin parkkipaikalle. Prkl, nyt jäi karju saamati...mites myö sun ukkos nyt meinataan kotiin saada, mummo mietiskeli. Täti tuumaili hetken ja saikin ovelan ajatuksen. Jos ei karju tule heitin luo, pitänee tätien lähteä karjun luokse. Ei siis kuin tuumasta toimeen ja auto kohti Peräkylän villisika farmia.