Chapter 7

Peräkylän villisika farmin isäntä oli tunnettu naisten mies, nuori ja komea. Naiset ei vain kovin tahtoneet miehen luona pidemmän päälle pysyä. Tiedä sitten, johtuiko sioista vai eikö ukko muuten vaan halunnut sitoutua. Vaan ei ollut täti tullut tänne miestä iskemään, typerä avokki kun oli karkuun lähtenyt! Kärsihän tästä jo tädin ratsuttajan hommatkin, kun sai ukkoa lähteä hakemaan pitkin Suomen maata.

Suunnitelma oli simppeli. Marja-mummo menisi vanhalle isännälle lirkuttelemaan ja sillä aikaa täti lainaisi aitauksesta karjun. Koppi pysäytettäisiin pellon reunaan ja kun Marja näkisi tädin huitelevan pihamaan poikki karju mukanaan, häipyisi hän vähin äänin ja jättäisi ukon retaleen nuolemaan näppejään.

Marja oli asiasta toista mieltä. Hän hän ei pojan viikarille menisi keikistelemään. Täti saisi itse mennä, olihan tämä tädin miehen haku reissu. Tehköön siis likaisen työn itse. Eikä täti edes erottaisi karjua lampaasta, sen verran Marja mummo eläimistä tiesi, että toisi ainakin oikean yksilön.

Niin sitten tehtiin. Täti lähti pihamaalle jututtamaan kollin roikaletta. Käsi päivää sanottiin ja niitä näitä puheltiin. Ei tuntunut isäntä tietämään edes kuka täti oli?! Siihenhän piti muutos tulla, joten täti kertoi vuolaasti kuinka oli ensin ollut ammattivalmentaja ja oli nyt ryhtynyt ratsuttajaksi. Seuraavaksi oli täti ajatellut eläinlääkärin uraa tai kengittäjän. Sinne kun tuppasi hevos-ihmisen kaikki rahat aina hupenevan. Ja olihan nekin sen verran vaativia ammatteja, ettei sinne ihan kuka tahansa tavallinen tallaaja kävisikään. Ukkopa kuunteli ja tunsi olonsa hieman vaivaantuneeksi. Kuka kumma oli tämä tärähtänyt ventovieras täti, joka hänen pihamaallaan selitti ummet ja lammet. Kiva oli tutustua ja rupatella, mutta kyllä miun pitää nyt joutaa noita karjuja ruokkimaan, ukko sanoi ja heitti lippalakin takaisin päähän. Voihan peijoona, mitäs minä nyt keksin, tuumasi täti ja huomasi isännän olan yli Marjan saaneet yhden karjun lassottua. Vaan oli mummolla portille vielä matkaa.

Prkl kanttura ala tulla, mummo sähisi karjulle hampaidensa välistä. Karju löntysteli hitaasti narun päässä mummon vetäessä sitä kohti portin pieltä. Mummo avasi portin valmiiksi, otti narun pään käteensä ja vetäisi tunteella karjua persiille. Sittehän lähti! Karju nelistäen edellä ja mummo maha maata vasten perässä laahaten.

Voi peijoona, tuumasi täti. Nyt piti isäntää vähän viivytellä, muttenhan tuo äkkäisi kaiken. Eipä auttanut tädin muuta kuin kääntyä ympäri, vetää housut alas ja pyllistää. Ukko jäi monttu auki tuijottamaan tätiä, joka pisteli juoksujalkaa housut kintuissa kohti pellon reunaa. Hah, veipä täti urhon huomion vähäksi aikaa! Mummokin oli saanut karjun pysähtymään ja yritti paraikaa vetää kantturaa koppiin sisälle. Mummo veti ja täti työnsi karjua kankusta. Tästähän ei kanttura tykännyt yhtään vaan mielenosoituksellisesti monotti tätiä silmä kulmaan. Oi voi, pääsi tädin suusta. Sen verran korkeat oli aariat, että karjukin säikähti ja hyppäsi lastaus sillan yli koppiin sisälle. Lastaus silta ylös, kiinni ja auto kohti Kouvolaa. Täti vielä vilkutti sikalan isännälle hyvästiksi auton ikkunasta. Akat! Auto seis ja karju tänne, ukko huusi. Elä itke iso mies, karjui mummo avonaisesta ikkunasta tädin kaasuttaessa pois pihamaalta.