Chapter 8

Täti ajoi ja Marja torkkui. Karju oli kilometrien kuluessa nimetty Hra Pihviksi. Pihviksi se mokoma joutaakin ellei tuo ääntely lopu, tuumaili täti hermojen kiristyessä. Eläin piti sellaista ääntä kuin sikaa olisi tapettu, tädin haave-kuvissa teurastus alkoikin olemaan järkeenkäypä vaihtoehto. Kuinka kummassa tuo otus voi pitää noin kovaa ääntä, että se kuuluu kopista tänne autoon asti, vaikka myö ajetaan moottoritiellä, Marja huokaisi.

Kouvola raviradan portti lähestyi, sikakin oli hiljentynyt. Olivat tädit pyytäneet sille huoltoasemalta kuivia leivän kannikoita. Niillä oli otus saatu hiljaiseksi. Hyvvee päivvee, täti hymyili maireasti tallialueen järjestysmiehelle. Pitäs päästä ukkoo hakemaan, että mihinkäs myö voidaan ajaa? Järjestysmies katsoi tulijoita pitkään, alas veivatusta auton ikkunasta ja osoitti parkkipaikkaa, joka sijaitsi tallialueen ulkopuolella. Vierailijat voisivat parkkeerata autonsa sinne ja maksaa itsensä sisään niinkuin normaalit ihmiset. Ei auttanut tätien muuta kuin parkkeerata yhdistelmänsä parkkiruutuun ja miettiä miten sisälle päästäisiin.

Myöhän ei mitään sisäänpääsy maksuja makseta, tuumasivat tädit yhdessä suin. Oltiin sitä ennenkin livahdettu salaa raveihin. Onkelmana oli vain, että miten auton ja kopin saisi mukaan...ne kun oli periaatteesta mukaan tultava. Eihän täti mihinkään tavisten parkkipaikalle kulkuneuvoaan jättäisi. Tälläinen etelä-suomen suuruus! Kyllä se oli niin, että V.I.P ihmisen piti saada Very importantti palvelu. Eivät tietäneet minkä kassamagneetin olivat ulos jättäneet. Maksakaa sisäänpääsy maksu, pyh pah, niidenhän pitäisi maksaa tädille, kun tämä viitsi edes näyttäytyä niinkin syrjäisellä seudulla kuin Kouvola. Niinhän ne siellä jenkkilässä maksoivat sille Parisin Hiltonillekin, kun viitsi käydä vilauttelemassa jossain klubetissa. Hmph! Ehei, Marja mummo, nyt tehdään kuuleppa näin...