Chapter 5

Tädin kahvitellessa oli Ruuna-ressu syöpötellyt heinänsä. Pari sanaa oli vaihdettu naapuri tarhassa päiväänsä viettävän Ori-Onnipojan kanssa, mutta oli sen verran maailman katsomus vähissä nuorikolta, ettei vanha ruuna sen jutuistu liiemmin välittänyt. Et sinä kovin kummoinen ravi-koni taida olla, ilkkui Onnipoika tarhan vierestä. Eihän kukaan itseään kunnioittava ja arvonsa tietävä ravuri ratsun hommiin suostuisi, se jatkoi hirnumistaan. Kuule poika, henkäisi vanha ruuna ja loi nuorikkoon pistävimmän katseensa. Oli ruunalle ehkä ikää tullut, mutta kyllä se voittaisi ori-pojan mennen tullen. Onnipoikaahan ei kukaan voita! Ehei, jos kuski vaan tietää miten kyydissä istutaan. Ori-poika epäili, ettei ruuna osannut kuin laukata. Sen verran kiemuralla olivat ressukan sääret, ettei nuilla ravia menty metriäkään. Ruuna-ressu puhisi vain hiljaa, vetäisi korvat luimuun ja irvisti. Vielä se tuolle leuhkijalle näyttäisi!

Ori-Onnipojan ratsukoulutuksen aloittamisesta oltiin yksimielisiä. Täti tulisi sen viikon päästä noutamaan ja toisi takaisin seuraavana päivänä. Kyllä siinä ajassa yhden luuskan satulan alla opettaisi kulkemaan. Ruuna-ressu haettiin tarhasta ja matka pääsisi jatkumaan. Oli täti kaikessa innon puuskissaan unohtanut vallan koko Kouvolan iltama ravit. Marja vielä pihalla ihasteli pitäjän kuuluisinta hevos-naista ja halusi välttämättä sanoa vielä käsi päivää hyvästiksi. Ori-Onnipoikaa nauratti koko ratsu hömpötys niin kovin, että meni ihan maaten hirnumahan. Siitäkös vanha ruuna vallan hermostui, ja heti kun täti oli kaartanut konin turvan kohti metikköä, lähti vanha ruuna painelemaan sellaista kiitoravia kuusikkoon, että olisi siinä kokematonta jo ihan hirvittänyt. Ori-Onnipoikakin kemusi itsensä ylös ja jäi kaula kaarella, sieraimet suurina tuijottamaan pitäjän kuuluisinta kaksikkoa. Olihan siinä vanhaksi puteksi prkl:eesti virtaa, se oli ori-pojan nyt myönnettävä.

Marja paineli takaisin taloon sisälle ja veivasi puhelimeensa Einarin numeron. Kyllä sitä piti Enontekijöihinkin ilmiottaa, millainen lahjakkuus sitä samassa pitäjässä majaili! On se peräkylän täti kuule semmonen ihmeiden tekijä, että pystyy vielä vuosienkin jälkeen hevosen rakennetta alkaa muuttelemaan, Marja vaahtosi luuriin. Juu-u, ihan oikeasti! Oli kuule ensin sitä mieltä, ettei meidän Onnipoika ole rakenteeltaan sopiva ratsun hommiin kun on koivet niin kierot, vaan eihän se sellanen ole nykypäivänä ammattilaiselle enään onkelma eikä mikään, mummo selitti.

Ruuna hirnui tyytyväisenä, oli ori-poika varmasti jäänyt pihaan haltioissaa. Humps, vaan kuului, kun täti irtosi satulasta ja sukelsi sammaleiden sekaan. Voi, voi sitä sadattelun ääntä mikä täti raukasta lähti. Oli hiukset havunneulasissa ja naama mutainen. Ruunan-ressukin säikähti, että nyt tuli tuomion enkeli emännän hakemaan. Sen verran oli kyllä ärräpäitä, ettei se kyllä tainnut olla enkkeli laisinkaan. Voi kamaluuksien kamaluus, mitä ruuna oli tehnyt! Prkl:een kanssahan se emäntä puheli, ei tainnet taivahan portit aueta tuolla kielenkäytöllä. Nyt oli ruunan-ressu emännän manalaan toimittanut.

Turvallisen välimatkan päästä koni tätiä katseli, pää oli vähän kallellaan ja korvat visusti hörössä. Kyllä tässä valitettavasti taisi niin käydä, että henkiin tuo täti jäi. Kiukun vallassa otti täti askeleita ruunaa kohti ja kertoili samalla kuinka oli Pajuniemen reissu ressulla edessä. Hevonen huokaisi syvään, ei tässä nyt auttanut mikään muu kuin tädin väsyttäminen, loppuisi tuo uhoaminenkin sitten. Väsyttäminen oli yksi hevosten vanhimmista ihmisten höynäytys keinoista. Ensin annettaisiin emännän kävellä pari kilsaa konin perää tuijottaen. Sitten kun  hevonen viimein pysähtyisi, olisi täti niin väsynyt, että jäisi selkäsauna sillä kertaa saamati. Niinpä ruuna lähti kinttu polkua pitkin astelemaan, täti huutaen perässään.

Metsän toisella laidalla ruuna sitten viimein pysähtyi, ja täti onnesta soikeana yritti punnertaa ratsunsa selkään. Kovin vaikeaahan se oli, joten hevonen päätti avittaa tätiä tuuppaamalla takapuolesta. Ratsukko jatkoi viimeistä kilometriä kotiin päin. Tätiä hieman harmitti, kun oli pääasia, eli ratsuttaminen jäänyt tänään vähemmälle. Vaan toisaalta, olihan hän löytänyt ensimmäisen asiakkaansa Ori-Onnipojan. Joten ei päivä ihan hukkaan ollut mennyt.

Tallin pihaan kaarrettiin ja pääsi ratsukin varusteistaan eroon. No, mutta mihinkäs kummaan se avokki on joutunut? Ja missä oli tätin startti hevoset? Entäpä sitten kuorma auto? Eihän tätille ollut jäänyt talliin kuin nuorempi suomi-putte ja kasa keno-kaula varsoja. Täti asteli kohti taloa, repäisi ulko-oven auki ja huomasikin keittiön pöydällä lapun. Lappuun oli lyhyesti ja ytimekkäästi kirjoitettu: Mää lährin. Siis, että mitä?! Täti oli niin raivoissaan, että kirjoitti lappuun: Et sää voinu, ku mää lährin ennen sua!

Hetki siinä meni kun täti itseään kokosi. Eihän tämä tämmöinen päinsä käynyt, että ukko lähtee kävelemään. Ja vie vieläpä startti-konitkin mukanaan. Ei auttanut muuta kuin alkaa ampumaan kovilla panoksilla. Tätin oli pakko turvautua viimeiseen ja vaarallisimpaan vaihtoehtoon. Oli otettava yhteyttä ht.netin Sinkkulan Vonkuloihin! Kyllä ne riskit tädit siellä tiesivät miten tässä tulis nyt toimia. Täti avasi netin ja kirjasi ylös: Arvon Sinkkulan Vonkulaiset, nyt on päässyt käymäänni ikävästi, että unohrin köyttää mieheni kiinni, kun lährin käymään asioilla. Nyt see on mokoma lähtenny matkohisa. Mitäs tässä pitääs oikkee tehrä?

Vonkulassa kosahti. Yksimielisesti oltiin sitä mieltä, ettei sitä sopinut tuolla lailla lähteä mihinkään. Nyt ei tädin auttaisi muuta kuin lähteä Kouvolan raveihin miestä noutamaan. Käskettiin juottamaan mies humalaan ja kärrämään sitten kotiin. Kossu pulloja tuli varata riittävästi, sillä miehet joi tiedettävästi kuin pienet siat. Apujoukkoja kehoitettiin ottamaan myös mukaan, vähintää yksi naispuoleinen (kaksi mäkättää aina enemmän kuin yksi) ja pelokkeeksi joku vahva karju. Hevonen tuli kuulemma jättää kotiin, Vonkulan tädeistä 260km olisi ruunalle liikaa. Hevoskopilla tuli kuitenkin matkaan lähteä, voisi miehen teljetä sinne koti matkan ajaksi, siltä varalta, että ukko ehtisi ajon aikana selvitä liikaa.