Chapter 3

Täti yritti leperrellä ruunalla, puhua sille järkeä ja lopulta huutaa. Kun taidot loppuu niin huuto alkaa, tuumaili ruuna ja antoi korvien lerpahtaa sivuille, sen verran paha ääni emännästä pääsi. Eikä sitä viitsinyt korvat hörössä katsella, luulisi raukka vielä, että ruuna oikeasti kuuntelisi. Jo sitä menoa saapui tien viereen katsomaan naapurin setäkin, kun täti sedän pihatien viereen oli rääkymään jäänyt. Nauroi se setäkin jo hiukan, kun oli ruuna niin tylsistyneen näköinen ja täti niin tohkeissaan. Mitähän se neiti täällä mahtaa vaahdota, setä uteli ja sytytti piippunsa palamaan. Ja neitihän selitti juurta jaksain, kuinka oli ratsuttajaksi nyt ammatti mielessä ryhtynyt, kun riitti ravurin raatojen kanssa kituuttaminen. Jaa, setä ei tiennytkään, että naapurin neiti oli ihan ratsu ammattilaisiakin. Olihan se hienoa saaha omaan pitäjään tällainen moni taituri!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tätihän kiitteli kovasti kehuista ja muisti siinä sivussa kehua itseään vähän lisääkin. Vaan eipä ruuna liikkunut vieläkään, vaikka selkäänsä saisi kylän raitilla jo kuuluisaksi tulleen ratsuttajan. Eikä setä pahalla sanoisi, mutta voisikohan se neiti matkaa jatkaa, kun oli tuota huutoa tässä jo tovi kuunneltu. Eikä neiti tainnut kovin kummoinen konin kouluttaja olla, kun oli omalleenkin jo ongelman kehittänyt. Siitähän täti hermostui, vai ettei kummoinen ollut ruunan kouluttaja. Kyllä se setä on kuule nyt niin päin, ettei tämä poni vain niin kovin kummoinen ollut. Ruuna huokaisi syvään ja asettui maaten keskelle tietä, tässä saattaisi tovi vierähtää…

Ruuna saatiin hinattua takaisin jaloilleen ja neitikin takaisin ratsunsa selkään. Setä otti poikaa päitsistä kiinni ja veti ruunan käyntiin. Matka jatkui mehtään, niin kuin täti oli tahtonutkin. Ylpeys oli saanut pienen kolauksen ulkopuolisen avun tarpeesta johtuen, mutta täti päätti olla asiasta kenellekään kertomatta. Olihan hän sentään ammatti ratsuttaja.

Mentiinköhän tästä nyt suoraan vaiko tuonne. Ja onko tuo kuusi kasvanut tuossa muka aina, täti ihmetteli ääneen. Ruuna-rupunen, voi sinua, mietti hevonen itsekseen ja lähti päättäväisesti kulkemaan oikeaan suuntaa emännän vastusteluista huolimatta. Sehän ei tänne jäisi palomiesten pelastettavaksi. Mikä nöyryytys siitä syntyisikään, kun vanha herra tulisi paloauton kyydissä tallin pihaan. Ehei, ei se ollut Suomen puten arvolle ollenkaan sopiva kyyditys.