Chapter 4

Ja niin näkyi tädin näköpiirissä tuttu naapurin rouvan pirtti. Tulisihan sen Marja-mummon (joka ei siis oikeasti olut vielä mummo iässä, mutta kaikki jotka olivat vuodenkin tätiä vanhempia, olivat tädin mielestä toinen jalka haudassa) bonkata täti hevosen selästä. Eihän se nyt käynyt päinsä, että taviksen tavoin mentäisi ovea kolkuttamaan. Piti siis ratsastaa taloa ympäri jokunen kymmenisen kierrosta, ennen kuin vanha kurppa ikkunasta kurkisti. Voi sitä ihmetystä mikä Marja-mummolta pääsi! Mitä sinä höperö oot sinne konin selkään kavunnut, tule nyt hyvä ihminen alas ennenku luus katkot. Tätihän tästä vähän närkästyi, ettei se mummo tainnut nyt tietää millainen moni taituri se metsän takana asuikaan. Oli kuule Änkytkin ollet nuorina tyttöinä hällä opissa! Itseasiassa kuule, ilman tätiä ei se Kyyrakaan ratsastaa osaisi. Juuh, näin se oli. Oli täti vähän näyttänyt tytölle mallia, miten sitä lisättyä ravia mentiin ja kuinka niitä voltteja tehtiin oikea oppisesti. Olihan tätillä ollut sormensa pelissä silloinkin, kun Kyyra sen Matatoorin itselleen sai. Vaan eihän sitä parannut lehdistölle sillon huudella, oli täti sen verran vaatimaton persoona. Kahvillehan tälläinen tuhannen torpan piiri-seuran-ykkös-ratsastaja kutsuttiin mukisematta. Ruuna-ressu laitettiin tarhaan odottamaan tädin kahvittelun ajaksi. Olihan sillä seuranaan viereisessä tarhassa mummon nuorimmainen Ori-Onnipoika. Heinääkin heitettiin etiä, ettei vallan ehtisi nälkä yllättää tulevaa GP-tason kouluratsua.

Pöytä notkui antimista. Oli pullaa, piirasta, kakkua ja keksiä. Kahviakin tarjoiltiin oikein iso-äidin perintö posliineista. Paljosta oli täti jäänyt paitsi viimeaikoina kun ei ihmiset tienneet tämän vaatimattoman kuoren alla piilevistä kyvyistä, täti tuumaili. Ennen sitä tarjottiin vain vanhaa ja kuivaa känttyä, pakkasesta oli mummo sen vielä kehdannut sulattaa. Kahviakin juotiin puisesta kuksasta, ettei vaan mitään rikottaisi. Pah, mutta nyt sitä eleltiinkin jo kuin resitentti! Oli tädin status kohonnut kertaheitolla yhden yön aikana. Keskustelu kävi kiivaana tätin ratsuttajaksi ryhtymisen ympärillä, ja mummo jo pohdiskeli, että mahtaiskohan Ori-Onnipojastakin olla piffejä ja paffejä vääntämään. Ehei, ei noilla kintuilla, oli tädin jyrkkä tuomio. Ei ollut Onnipoika rakenteellisesti sopiva kilparatsuksi. Vaikka voisihan täti ori-pojan itsellen pariksi päiväksi koulutukseen ottaa, veisihän se tunnin, jos toisenkin, mutta sen jälkeen olisi oristakin ratsun hommiin.

Keskustelu palasi pikku hiljaa maallikoiden tasolle. Haukuttiin vieraitten kärry-konit ja kehuttiin omat ravi-hevoset. Manattiin kaikki huonot kuskit, koska hyviä ei ollut vielä löytynyt. Olihan se selvä, että kuskissa sen vika oli kerta ei kopukat rahoille ikänä raveissa yltäneet. Ruuna-ressu oli tosin voittanut 350mk, vuonna 2000. Voi sitä riemun päivää Porvoon paikallisraveissa, kun ruuna 350markan ykkösen kotio juoksi! Tätihän oli vallan hullaantunut, ottanut paidan pois ja juoksennellut yläosattomissa etusuoralla moneen otteeseen. Ei olleet järjestyksen valvojat saanet tätiä tolkkuihin, oli siihen tarvittu kunnan eläinlääkäri ja pullollinen norsun rauhoittajaa. Voi sitä onnen kyynelten määrää, kun täti oli kuralammikkoon kellahtanut pökkeryksissään pyöriskelemään. Oli se huudellut hävyttömyyksiä poliiseillekin, jotka tätiä olivat alkaneet maijaan raahaamaan. Tilanne oli onneksi rauhoittunut, kun paikalla olijat selvittivät poliiseille, järjestyksenvalvojille, eläinlääkärille sekä tuomareille, tädin olevan voittaja-hevosen omistaja. Olihan se ymmärrettävää, että ravi piireissä rahan ansaitseminen hevos-hommilla saattaa sekoittaa tottumattoman köyhän ihmisen pään. Syytteet kumottiin itsensäpaljastamisesta julkisella paikalla, virkavallan herjaamisesta sekä virkavallan vastustamisesta. Eläinlääkäri kuitenkin veloitti tätiin tuikkaamansa Norsun-Kaatajan seuraavalla viikolla postin välityksellä. Pikaisella laskutoimituksella oli tädillä Ruuna-ressuun kulunut vuosien aikana 30 000€, siitä kun vähennettiin 350mk eli noin 58€, ei loppusummaksi jäänyt enään kin 29 942€. Olihan se sellainen saavutus, josta moni ravi-immeinen vain haaveilee.